Kunniamerkit

Kunniamerkit

Taitoliitto / Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry jakaa kunniamerkkejä tunnustuksena käsi- ja taideteollisuuden edistämiseksi tehdystä merkittävästä työstä.

Ansiomerkki

Käsi- ja taideteollisuuden ansiomerkkiä on myönnetty vuodesta 1938 lähtien. Sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Laine-Juva. Merkissä on kuvattuna kansanomaisia kuvioaiheita sekä tyylitellyt liiton nimen silloiset alkukirjaimet (Kotiteollisuusjärjestöjen Keskusliitto). Ansiomerkkiä jaetaan hopeisena ja kultaisena. Merkki voidaan myöntää järjestö-, edistämis- tai opetustyössä ansioituneelle. Hopeinen ansiomerkki myönnetään paikallisesta tai alueellisesta toiminnasta. Se edeltää yleensä myös kultaista ansiomerkkiä. Kullatun ansiomerkin saajalta edellytetään pääsääntöisesti valtakunnallista tai kansainvälistä toimintaa, mutta erityistapauksissa poikkeuksellisen merkittävä alueellinen toimintakin voidaan palkita. Ansiomerkki voidaan myöntää myös käsityön edistämistyössä ansioituneelle ulkomaalaiselle.

Taitomerkki

Käsi- ja taideteollisuuden taitomerkkiä on jaettu vuodesta 1950 lähtien. Merkin on piirtänyt arkkitehti Yrjö Laine-Juva. Merkissä on kuvattuna Hannunvaakuna sekä liiton nimen alkukirjaimet (Kotiteollisuusjärjestöjen Keskusliitto). Taitomerkkiä jaetaan sekä hopeisena että kultaisena. Taitomerkki voidaan myöntää käsityön taitajalle ja yrittäjälle, jonka työt tunnetaan laadukkaina ja korkeatasoisina. Kullatun merkin saajalta edellytetään valtakunnallista tunnustusta ja tunnettuisuutta sekä mestaritasoista laatua ja osaamista. Taitomerkki voidaan myöntää myös käsityön tuotannon ja markkinoinnin piirissä ansioituneelle henkilölle.

Käsi- ja taideteollisuuden mitali

Käsi- ja taideteollisuuden mitali on korkein keskusliiton kunniamerkeistä. Se otettiin käyttöön kotiteollisuusvaltuuskunnan toimesta vuonna 1936. Mitalin on suunnitellut arkkitehti Rafael Blomstedt. Etupuolella mitalia reunustaa liiton nimi ja keskiosassa on kuvattuna runsaudensarvi. Kääntöpuolelle kaiverretaan saajan nimi ja myöntämis-/luovutus-ajankohta. Mitali on halkaisijaltaan 25 mm ja keltavalkoisen nauharuusukkeen leveys on 57 mm ja korkeus 40 mm. Mitali on valmistettu hopeasta ja kullattu. 
Mitali myönnetään poikkeuksellisen merkittävistä valtakunnallisista ansioista. Mitali voidaan myöntää myös ulkomaalaiselle henkilölle, jolla on erityisen suuret ansiot maamme käsi- ja taideteollisuuden edistämisessä tai tunnetuksi tekemisessä. 

Merkkien käyttö

Käsi- ja taideteollisuuden mitalia, ansiomerkkiä tai taitomerkkiä käytetään järjestön ja alan juhlatilaisuuksissa. Merkki kiinnitetään juhlapuvun rintaan vasemmalle puolelle. Kunniamerkkejä ei saa käyttää solkena. Järjestön kunniamerkkejä voidaan käyttää myös tilaisuuksissa, joissa kannetaan Suomen Valkoisen Ruusun, Suomen Leijonan Ritarikuntien kunniamerkkejä tai vastaavia ulkomaisia kunniamerkkejä. Tällöin mitali kiinnitetään reunimmaiseksi käden puolelle ja ansio- ja taitomerkit sen alapuolelle. Yleisten kunniamerkkiohjeiden mukaan kerrallaan käytetään aina vain korkeinta merkkiä.

Kunniamerkkeihin liittyy kunniakirja ja säilytyskotelo. Kunniamerkkien saajista pidetään keskusliitossa luetteloa/kortistoa. Kunniamerkki on henkilökohtainen, saajan kuoleman jälkeen omaiset saavat pitää merkin ja kunniakirjan. Merkkiä on oikeutettu käyttämään kuitenkin vain sen saaja.

 

Hakumenettely

Kunniamerkkiesityksen voi tehdä organisaatio, jonka toimialaan käsityön ja käsi- ja taideteollisuuden edistäminen kuuluu. Vapaamuotoisesta esityksestä tulee ilmetä merkin saajan täydellinen nimi (puhuttelunimi alleviivattava) ammatti tai arvo, syntymäaika ja kotipaikka sekä perustelut merkin saamiselle. Kunniamerkkejä esitettäessä on hyvä ottaa huomioon henkilön ikä, koko työuran vaihe ja saavutukset. Yleisenä käytäntönä edellytetään vähintään kymmenen vuoden toimintaa tai aikaa edellisen kunniamerkin myöntämisestä.

Esitys osoitetaan Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n hallitukselle. Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksiä lukuun ottamatta muiden alueellisten toi­mijoiden tulee liittää kunniamerkkihakemukseen oman alueen yhdistyksen puoltava lausunto.

Kunniamerkkien hinnat

Hopeinen ansiomerkki 140 €
Hopeinen taitomerkki 140 €
Kullattu ansiomerkki 170 €
Kullattu taitomerkki 170 €
Kullattu mitali 500 €
Kunniakirja 20 €

Tiedustelut: taitoliitto@taito.fi